Menu Color:
Main Color:
Käyttäjätunnus esim: Virtanen Ville
Salasana esim: 000999
  Kirjautumisohjeet

Keskustelu henkisestä valmennuksesta ärsyttää

Henkinen valmennus urheilussa on pienoinen mysteeri, ainakin minulle. En tiedä tarkkaan mitä se on. Tietääköhän lopulta kukaan muukaan? 
Olen kuunnellut pari asiantuntijaluentoa, ja ikävä kyllä saamani anti näin entisenä aktiiviurheilijana ja nykyisenä valmentajana on jäänyt varsin pintapuoliseksi.

Henkinen valmennus ponnahtaa esille aina arvokisojen heikon suomalaismenestyksen jälkeen. Se on helppo aihe kun halutaan osoittaa, että tiedetään - tai ollaan tietävinään - jotain urheilusta. 
Vancouverin talviolympialaisten jälkeen henkisestä valmennuksesta oli huolissaan kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin. Edellisten olympialaisten jälkeen valtiovallan ääntä asian puolesta käytti ministeri Tanja Karpela.
Helsingin Sanomien Pekka Aaltonen muistutti kolumnissaan (7.3.2010) aiheellisesti: ”Wallin alitti riman….  Heikon mitalimenestyksen kohentamiseksi Wallin ehdotti Vancouverissa henkistä valmennusta. Aivan uudesta asiasta ei ole kyse. Se nimittäin aloitettiin vakavassa mielessä Suomessa samoihin aikoihin, kun Stefan kävi alakoulua Vaasassa 1970-luvulla.”

En väheksy henkistä valmennusta. Juokseminen on mielestäni 90-prosenttisesti juuri henkistä toimintaa. Urheilu-uran onnistuminen riippuu hyvin pitkälle henkisestä ilmapiiristä, jossa urheilija kasvaa ja kehittyy.
Minua vain kiusaa sen ympärillä käytävä varsin populistinen keskustelu. Asiantuntijoita ilmaantuu aina sopivassa tilanteessa esille enemmän kuin asian taitajia tai hikisen työn tekijöitä. En tiedä, mutta oletan esimerkiksi taitoluistelija Kiira Korven käyttävän henkistä valmennusta. Missä ovat sitten nämä psykologit ynnä muut, kun Kiira pyllähtää kovassa paikassa takamuksilleen? Eivät ole jakamassa kollektiivisesti epäonnistumista. Mutta jos Kiira menestyisi arvokisoissa, uskoisin monen psykologin korottavan taustalla ääntään.

Henkistä valmennusta on toki olemassa. Parhaimmillaan sitä tehdään huomaamatta. Moni maallikkovalmentaja, rasvamestari tai pyykkejä pesevä äiti osaa käsitellä urheilijoitaan juuri oikealla tavalla ja nostaa henkistä ilmapiiriä ilman että edes tajuavat tekevänsä henkistä valmennusta.

Psykologeihin ja psykiatreihin tutustuin 1970-luvulla yleisurheilumaajoukkueessa, erityisesti Pertti Puhakkaan ja Pekka Salmimieheen. Olikohan yleisurheilulla silloin enemmän rahaa käytettävissään, kun oli varaa psykiatreihinkin? Nykyään joukkueemme matkustavat ilman henkimaailman miehiä.
En tiedä mitä psykiatrit matkoillamme tekivät, mutta hyviä seuramiehiä ja parhaita jutunkertojia he olivat. Hengestä kertoo jotain se, että maajoukkueen kuormastoon (tarkoitti huoltoa) kerrottiin kuuluvan Pylly-Pekka ja Seksi-Pekka. Kysymyksessä olivat urologiasta väitellyt urheilulääkäri Pekka Peltokallio ja seksiterapeuttina julkisuutta saanut Salmimies.
Pertti Puhakka työskenteli silloin myös mäkihyppääjien kanssa. Olisikohan mäkimontussa jälleen hieman hommia?

Minäkin kävin yhden kerran Pekka Salmimiehen juttusilla, kun piikkari ei oiken liikahtanut. Salmimies teki itsensä kuitenkin tarpeettomaksi, eikä jatkohoitoa herunut. Yhden viestin hän minulle kuitenkin antoi: keskity urheiluun.
Aivan täydellisesti en pystynyt psykiatrin ohjetta toteuttamaan. Olisikohan minulla ollut puutetta huippu-urheilun vaatimasta terveestä itsekkyydestä?
Salmimies kertoi myös teoriansa mitä urheilussa tarvitaan. Se meni jotenkin näin: lahjakkuutta, innostusta, perusharjoittelua ja keskittymistä. Eli tätä viimeistä kohtaa hän korosti, muutenhan olin melkein valmis urheilija.
Pidän nykyäänkin Salmimiehen neljän kohdan teoriaa eräänlaisena punaisena lankana kun ajattelen urheilua. Se toteutuu kaikkien tekijöiden osalta vain hyvin harvoin, mutta juuri se onkin urheilussa kiehtovaa.

Joskus 1990-luvun alussa ihastuin ulkomaisessa lehdessä olleeseen amerikkalaisen juoksuvalmentajan Jumbo Elliotin lausuntoon:

”Psygological training?”
”Bull shit!”
”I believe more common sense.”

Suomennettuna: Henkinen valmennus? Hölynpölyä! Minä uskon enemmän maalaisjärkeen.

Kommentti

Kommentoi »

    Kirjoita kommentti

     [Voit lähettää kommentin myös painamalla Ctrl+Enter]
    1. Re: Mihin aikaan aamulenkille?

      en tarvi aamulla tunnin lenkille tankkauksia..pari lasia vettä ja mahdollisesti banaanin puolikast t...

      --pekkis

    2. Re: Usain Boltin Charmi

      Heips!Itse en pidä Boltin maneereista. Tiedän, että moni pitää. Makuasia.Olen lähinnä miettinyt, mik...

      --Reader

    3. Re: Lyhyesti virsi kaunis

      Et kerro lainkaan, oletko vahvistanut akillesjänteen ympäristön lihaksia. Lääkärit määräävät yleensä...

      --JL

    4. Re: Usain Boltin Charmi

      Pakko kommentoida tätä vielä näin myöhässä (vaikka tuskin moni enää tätä lukee ja muut kommentoijat...

      --Katja

    5. Re: Lyhyesti virsi kaunis

      Älä lopeta Mikko!

      --MT

    6. Re: Usain Boltin Charmi

      Mielestäni on hyvä, että urheilukentillä on Boltin kaltaisia velikultia. Boltin leikkisyys ei vähenn...

      --Lenkkari

    There are no tags.