Menu Color:
Main Color:
Käyttäjätunnus esim: Virtanen Ville
Salasana esim: 000999
  Kirjautumisohjeet

 

Kaikki täällä on uutta ja ihmeellistä, Italiassa

Ylitämme Italian rajalinjan. Pysähdymme ottaaksemme mitä stereotypisimmän pölvästipotretin, jossa minä ja Oskari osoitamme laihoilla sormillamme valtionrajaa markkeeraavaa, syvänsinistä kylttiä. Muhoilemme kasvoillamme ajatukseton hymynkare. "Italia"-tekstiä ympäröi Euroopan Unionin tähdistö. Seisomme tukevasti rajalla. 

Livumme valtameren rantaan. Monenkirjavissa ravintolakojuissa tirisee rasva ja grillikyljykset. Ummistan silmäni. Erotan mieleni taustakankaalla liikettä, kuvatulvan, kohtauksen: Ahtaassa akvaariossa hummerit ängeksivät, niiden saksien vaiennettu kilke kiirii, jos vie korvalehtensa kiinni lasin ulkopintaan. Saatan nähdä rantabulevardikojuun vaappuvan auringonpalvojan, joka seisahtuu nähdessään samentuneen akvaarioon. Hän tarkkaa hummereita aikansa, intensiivisesti ja herkeämättä, sitten hän vie sormensa yhden niistä kohdalle, toteaa raspikurkkuisella, väkijuomien ryhmyynnyttämällä äänellä: "Minä otan tuon." 

Diagnosoimattomasta syystä alan vapista.

 Voin aina pahoin aurinkorannoilla. 

Luovumme peseytymishaaveista. Rantaviiva kalskahtaa läpeensä kansoitetulta ja siksi puhkomattomalta. Yösijaa etsiessämme kelaamme rantabulevardin ja monikaistaisen ajoväylän välimaastoa - alas, ja taas ylös. Ylimalkaan vaatimatonta jokamiehenyösijaa on paljon vaikeampi löytää kuin olisin milloinkaan osannut kuvitella. 

Viimein löydämme vaellusreitin likeltä moottoritielle vievää ramppia. Riennämme ryytyneinä tutkimusmatkalle. 

Ainut varteenotettava, leiripaikaksi käypä tasanne löytyy kivistävän läheltä pramean porvarillista residenssiä. Iltatuulen tauottua teemme päätöksen. Jäämme tähän. 

Pimeän laskeuduttua taivallamme takaisin valtamerta kohti, toiveemme pulahtamisesta elävät yhäkin. Löydämme louhikkoisen polun, joka kulkee uhkaavan kaartumattomana nauhana suorinta reittiä alas. Pyökkipuuhun on viritetty nuhraantunut liaani, jota käytämme laskeutumisavustimena. Löydämme aitaamattoman kaistaleen rantaviivaa. Meren kohina hyväilee aistejani. 

Luonnontilaista rantaa halkovat silkastaan muutamat kepukkarakennelmat ja kotoisat sopet, jotka ovat kuin puritaanisen kalastajakylän rauniot. Majoja peittävät helmisimpukoista kyhätyt verhot. Synkeässä, säkkipimeässä metsässä hohkaa häikäisevän kirkas led-valo, näkökenttäämme piirtyy hahmon siluetti. 

Kaikki täällä on uutta ja ihmeellistä, Italiassa. 

Yön pimeydessä palaamme leiriimme. Keskustelemme supattaen, askeltaessa varomme katkomasta oksia. Teemme kaikkemme, jotta pysyisimme näkymättömissä. 

Ojentauduttuamme makuulle alkaa salamoida. Teltta torjuu sadepisaroita päästäen pneumaattisia pukahduksia. Piehtaroin yösijallani hikoillen ja voihkien. 

Nukahdan näin. 

 

 

 

 

Kommentti

Kommentoi »

    Kirjoita kommentti

     [Voit lähettää kommentin myös painamalla Ctrl+Enter]

    There are no tags.

    Ei kommentteja.