Menu Color:
Main Color:
Käyttäjätunnus esim: Virtanen Ville
Salasana esim: 000999
  Kirjautumisohjeet

 

Nudismia kirkkomaalla

Mitä lähemmäksi Kroatiaa huhkimme, sitä kehnommaksi käy tie - päällystevauriot, möykyt ja tienpinnassa irvistelevät railot pitävät meidät valppaana. Möhömahaisen virkailijan silmättyä passimme, rajan jäätyä kauas taakse, saavumme pastoraaliseen, sanokaamme "satumaiseen" maalaispitäjään. Asvaltoimattomalla tiellä vastaan porhaltaa jenkkityylinen avoauto, jonka antenniin on nyöritetty monenkirjavia ilmapalloja. Pelkääjän paikalla matkaa sakettiin asustautunut mies, joka on siistinyt pulisonkinsa ja trimmannut viiksensä. Hän on sulhanen.

Hän istuu etupenkillä moitteettomassa ryhdissä, on onnellinen. Hän hymyilee sammumatonta hymyä, rakastuminen lienee tehnyt hänestä humaanin ja välittömän, elämän iloa pohjattomasti ylistävän "jokapäiväisen nousukkaan". Hiljaa mielessäni ajattelen sitä, kuinka rakastuminen tekee kaikesta muusta niinä upottavina hetkinä toissijaista, saaden unohtamaan työn ja mitätöimään velvollisuudet. Arvaan kysessä olevan jonkin biologisen asetuksen - parinmuodostus raivaa aikansa ihmiselämästä niin kuin ruoho murtaa asvalttimurskan. Tyylitellysti sonnustautunut mies elää juuri sitä, hurmaavan retkahtamisen elämänvaihetta. Auton kadottua metsän siimekseen nousen jyrkähkön mäen raivokkaan tulistuneesti, kipakoin polkaisuin. Mäen laella lipaisen huuliani. Maistan hien. 

Yösijan etsimiseen tuntuu aina liittyvän arvaamatonta dramatiikkaa. Poikkeamme taatusti viheliäiseen kylään, tavoitteenamme loisia yö jonkin täkäläisen kulmasohvalla tai takapihalla. Seistessämme kylän reunalla alkaa kirkonkello lyödä, painokkaasti. Sen lyönnit seuraavat toisiaan, eikä se tahdo millään lopettaa. Katsahdanme kellotaulua, ja sen kailottaesaa viimeisiä lyöntejään, huikkaa muuan ohikulkija keveästi: "Epäkunnossa!" On kuin jotain sakraalia särkyisi. Silloin kiinnitän huomiota lohkeilevaan maalipintaan ja vääjäämättömän turmeltuneeseen julkisivuun. En ole koskaan nähnyt hylätyltä vaikuttavaa kirkkoa - ja voin vannottaa näyn olleen pysähdyttävä. 

Utelemme pihamaalla notkuvalta nuorisolaisseurueelta heidän vanhempiaan, tiedustellen samaan hengenvetoon yöpymissijaa. Yksi heistä säntää aavemaisen talon pohjakerrokseen pyytäen meitä seuraamaan häntä. Siloposkinen poika esittelee ikkunattoman huoneen, jonka lattialla lojuu hamppusavukkeita ja paperosseja, joista on tongittu tupakanlehdet. Ilmassa leijailee äitelä katku. Pudistan päätäni, kiitän kohteliaasti. 

Jatkamme uteluja, saaden aina saman, yhtäpitävän vastauksen: kirkon pihapiiri. Vastustellessamme paikalliset levittävät kätensä ja ottavat piittaamattoman penseän ilmeen kasvoilleen. Hetken kuluttua riisumme ihonmyötäiset polkupyörähousut kirkon edustalla. Olemme vaatettamattomia, kellotapulin alla. 

On infernaalista nähdä maallistuminen näin konkreettisesti, läheltä. 

Ja omin silmin. 

 

 

 

 

Kommentti

Kommentoi »

    Kirjoita kommentti

     [Voit lähettää kommentin myös painamalla Ctrl+Enter]

    There are no tags.

    Ei kommentteja.