maanantai , 18 helmikuu 2019
Le Gruyere
Kaksi vuotta sitten Topi Raitanen juoksi Chian EM-maastoissa sijalle 28.

Kisaennakko: EM-maastot Hollannin Tilburgissa 9.12.2018

Suomi osallistuu seitsemän juoksijan joukkueella Euroopan maastomestaruuskisoihin Hollannin Tilburgissa sunnuntaina 9. joulukuuta. Joukkueen kärkinimi Topi Raitanen on mukana 22-vuotiaiden 8,3 kilometrillä.

Pari viikkoa sitten Ranskan Font-Romeun vuoristoleiriltä palannut Helsingin Kisa-Veikkojen juoksija lähtee kisoihin hyvillä mielin. Valmentaja Janne Ukonmaanahon mukaan leiri oli onnistunut.

– Topi on hyvässä kunnossa. Sunnuntaina näemme sitten mikä on vire.

Aikaisemmin syksyllä Pohjoismaiden maastoissa 19-vuotisten tyttöjen mestariksi juosseen Moona Korkealaakson valmistautuminen EM-maastoihin on sujunut hyvin.

– Olen pysynyt terveenä. Pajulahden hallissa vedin piikkareilla muutaman kovavauhtisen harjoituksen, joiden toivon tuovan juoksuun lisää rentoutta.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten lupaus nousi viime kesänä kestävyysjuoksun iloksi tekemällä monella ratamatkalla ikäisekseen hyviä tuloksia. EM-maastoihin hän lähtee luottavaisin fiiliksin.

– Mitään tiettyä tavoitetta en ole itselleni asettanut. Totta kai teen parhaani ja toivon sijoittuvani mahdollisimman korkealle. Yritän nauttia kilpailuista niin paljon kuin mahdollista.

Forssan Salaman Astrid Snäll ja Lahden Ahkeran Salla Laukkanen osallistuvat Korkealaakson tavoin U20-sarjan 4,3 kilometrille. PM-maastoissa Islannissa kolmikko voitti joukkuekultaa. Suomen nuoren maastojoukkueen täydentävät 19-vuotiaiden poikien 6,3 kilometrillä juoksevat Lempäälän Kisan Leevi Keronen, Joensuun Katajan Mika Kotiranta sekä Turun Urheiluliiton Mustafe Muuse.

Maanosan huiput paikalla

Tilburgissa on luvassa mielenkiintoisia kisoja. Kärkinimiksi voidaan nostaa Norjan Ingebrigtsenin veljekset. 19-vuotias Jakob Ingebrigtsen juoksi viime kesänä EM-Berliinissä hämmästyttävään tuplakultaan 1 500 ja 5 000 metrillä. Nuorukainen jahtaa jatkoa kultaputkelleen U20-sarjassa ja antaa näin tilaa veljeskoplan vanhemmille, Filip ja Henrik Ingebrigtsenille, joilta varmasti näemme jonkinlaista yhteen hiileen puhaltamista miesten 10,3 kilometrillä.

Mielenkiintoinen on myös miesten ja naisten neljän hengen 5,8 kilometrin sekaviesti, jossa osuudet ovat mailereille sopivat miesten 1 200 m, naisten 1 500 m, miesten 1 500 m ja naisten 1 600 m. Muun muassa Ruotsin joukkueessa ovat mukana Suomi-Ruotsi -maaottelusta tutut naismailerit Lovisa Lindh ja Hanna Hermansson.

Live-tulospalvelu

Lue Suomen joukkueenjohtajan, valmentaja Janne Ukonmaanahon ennakkoblogi tästä.

Teksti Aino Paunonen
Kuva Mark Shearman

Tarkista myös

Janne Ukonmaanahon ohjeet kuntojuoksijalle

Juoksuharjoittelussa kaikkein tärkeintä on maltillinen aloitus ja säännöllinen lenkkeily. Kun tavoitteet kovenevat, tarvitaan myös vauhtikestävyyden …

Vastaa

X