maanantai , 17 kesäkuu 2019
Joonas Rinne (vas.) ja Samu Mikkonen juoksevat sinivalkoisissa väreissä viikonlopun Pohjoismaiden hallimaaottelussa.

Joonas Rinne: ”En pelkää epäonnistumista, vaan jahtaan onnistumista!”

Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne aloitti kisakautensa soolojuoksulla Jyväskylässä 800 metrillä aikaan 1.53. Rinne tähtää maaliskuun EM-halleihin kuitenkin toiselle päämatkalleen 1 500 metrille, jolle tulosraja on 3.45.

EM-hallit järjestetään tänä vuonna maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Skotlannin Glasgow´ssa.
Tulosrajan rikkomiseen Joonas Rinne saa mahdollisuuden tulevana viikonloppuna (10. helmikuuta) pohjoismaisessa hallimaaottelussa Oslon lähellä sijaitsevassa Bärumin hallissa. Maaottelussa kohtaavat Ruotsi, Suomi, Norja sekä yhdistetty Tanskan ja Islannin joukkue. Rinne on Suomen edustaja 1 500 metrillä yhdessä Joensuun Katajaa edustavan kuopiolaisen Samu Mikkosen kanssa.

Joonas Rinne on kehittynyt tasaisesti vuosi vuodelta ja paransi viime kesänä 1 500 metrin aikaansa kolme sekuntia lukemiin 3.42,54.

– EM-hallit otin tavoitteeksi jo viime kauden lopussa. Kovavauhtisia kilpailuja voi olla varsinkin Suomesta vaikea löytää, mutta Pohjoismaiden halleissa on toivon mukaan mukana myös muita, jotka tavoittelevat rajaa. Tällöin myös vauhtia löytyy.

Joonas Rinne (vas.), Topi Raitanen (kesk.) ja Ossi Kekki yhteisellä lenkillä Etelä-Afrikassa tammikuussa.

Kestävyyttä vuoristosta

Etelä-Afrikan korkeanpaikanleiriltä juuri palannut juoksija kertoo talven sujuneen hyvin. Harjoituskaudella yksi painopiste on ollut vauhtikestävyysharjoittelussa.
– Harjoitteluni on melko monipuolista läpi vuoden. Etelä-Afrikan leiri oli ehjä ja vahva kokonaisuus, mutta varsinaisia kilpailuvauhtiin valmistavia treenejä en vielä tehnyt. Uskon, että vauhti ehtii Suomessa löytyä.
Rinne on käyttänyt vuoristoharjoittelua aikaisemminkin.
– Pyrin leiritysten osalta arvioimaan, mikä olisi itselleni paras ajoitus kesäkautta ajatellen. Toivottavasti tänä vuonna löydän parhaan sapluunan EM-vuotta 2020 ajatellen.

Kilpailujännityksestä energiaa

Rinteen valmentaja Minna Rinne pyrkii pitämään nopeusharjoittelua mukana ohjelmassa koko vuoden. Toistuvana rytminä toimii kaksi kovaa viikkoa, joita seuraa yksi kevyt viikko. Nopeus ja irtiottokyky ovat Pullistuksen mailerin vahvuuksia. Kilpailuihin on löytynyt myös vahva psyykkinen lataus.

– Olen oppinut keskittymään ja latautumaan kilpailuun niin, ettei se ole liian kuluttavaa. Lähtöviivalla en pelkää epäonnistumista, vaan jahtaan onnistumista. Tämä on vaatinut muutaman vuoden opettelua, koska nuorempana latautumiseni saattoi tulla epäonnistumisen pelosta, joka on todella kuluttavaa, Joonas Rinne kertoo.

Hallit hiovat taktista silmää

Hallien lyhyillä radoilla juoksijoiden taktinen osaaminen korostuu, sillä ryhmässä hyvän paikan löytäminen on vaikeampaa ja tilaa ohituksiin on vähemmän.
Rinne myöntää taktiikkaosaamisen olevan asia, jossa täytyy olla hereillä, mikäli arvokisaedustus on edessä.

– Useita kertoja olen antanut juoksun aikana liikaa tilaa ja jäänyt liian taakse. Olen vähän liian kiltti ja vaistomaisesti vältän kontaktia juoksun aikana. Pitäisi oppia röyhkeämmäksi.

23-vuotias Joonas Rinne opiskelee urheilun ohella tietojärjestelmätiedettä, mutta opintoihin panostaminen on jäänyt varsinkin kevätlukukausina leireilyn takia vähemmälle. Juoksija omistaa myös JRinne Films Oy yrityksen, joka tuottaa video- ja kuvapalveluita.

– Yrityksen myötä pystyn joustamaan töitä urheilun ehdoilla, mikä on tärkeää.

Katso myös Joonas Rinteen seurakaveri Jaakko Piesasen videohaastattelu tästä.

Teksti Aino Paunonen
Kuvat Hasse Sjögren ja Pentti Niemi

Tarkista myös

Forssan Suvi-ilta – 15.6.2019

Maraton 1 Joni Saarikoski 2.55.24 2 Markus Tähtinen 2.58.03 3 Janne Inkinen 2.59.11 4 Juha …

Vastaa

X