maanantai , 30 marraskuu 2020

Juoksun pelastamat

Juokseminen on hauskaa, se tuo iloa elämään ja edistää terveyttä. Joskus se voi jopa pelastaa hengen. Juoksija-lehti tapasi kaksi juoksijaa, Jukka Stoltin ja Petro Airaksen, joille juokseminen on ollut pelastus. Stolt selvisi pitkän vammalistansa kanssa maratonin maaliin. Mukana sydäninfarktista huolimatta maratonia juoksevan Petro Airaksen tarina.

Ihmeen sinnikäs Jukka

Jukka Stoltin ei pitänyt pystyä vakavan onnettomuuden ja aivovamman jälkeen edes selviytymään arjesta. Hän ei välittänyt arvioista, vaan nousi jaloilleen ja jatkoi treenaamista. Vuonna 2015 hän juoksi maratonin.

Heinäkuussa 2014 kuusikymppinen mies eteni loppusuoraa Kaurialan kentän radalla. Vain ajanottajat ja huoltojoukot olivat vastassa. Hämeenlinnan kaupunkimaratonin viimeinen maaliin tulija, Hämeen hitain, aika 6.07. Tuuletus kesäillassa, mitali käteen ja soppalautanen nenän eteen.

Moni meistä on taivaltanut maratonin. Toiset kovempaa, toiset rauhallisemmin. Sen sijaan Hämeenlinnassa asuva Jukka Stolt, 62, on käynyt poikkeuksellisen pitkän tien maaliviivalle – aina kuoleman porteilta asti.

Painajainen Intiassa

Vuonna 2006 silloin 54-vuotias Stolt joutui ystäviensä kanssa auto-onnettomuuteen Intiassa. Seurueen henkilöauto törmäsi bussin kylkeen aiheuttaen vakavan päävamman, selän murtuman kolmesta kohdasta, rintalastan murtuman, sekä käsien ja kylkiluiden murtumia. Vammalista on pitkä, ja Stolt sanoo olleensa ”täysin palasina”.

– Lapsilleni sanottiin, että ei ole mitään mahdollisuuksia. Juttelet nyt kuolemaan tuomitun miehen kanssa, hän sanoo ohimennen Hämeenlinnan asunnossaan.

– Lääkärityttäreni sanoi, että perusteet olivat olemassa. Yleensä sellaisiin vammoihin kuollaan. Minut operoitiin Töölössä. Nyt olen titaanivahvistettu ja 7 senttiä lyhyempi kuin ennen onnettomuutta. Ne sentit jäivät Intiaan, Jukka naureskelee.

Nelikymppisenä maratonin muutaman kuukauden harjoittelulla aikaan 3.48 juossut Stolt oli onnettomuuden jälkeen kaksi päivää koomassa, ja alentunutta tajunnan tasoa kesti monta viikkoa. Liikunta on tärkeä osa elämää, joten treeniin piti päästä kiinni mahdollisimman pian. Hän aloitti harjoittelun jo sairaalassa.

– Sain puhuttua itselleni kuntopyörän, Jukka muistelee.

Liikunnan ratkaiseva vaikutus

Jukka Stoltilla todettiin erittäin vakava aivovamma, joka on aivovammaluokituksen vaikein aste. Siitä kärsivät eivät yleensä selviä vamman saamisen jälkeen normaalista arjesta.

– Olen selvinnyt monesta muustakin. Ratkaisevana asiana toipumiseeni on pidetty ennen onnettomuutta ja sen jälkeen tapahtunutta liikuntaa. Moni lääkäri on sanonut, että ainut mikä minut pelasti oli hyvä kunto. Jonkinlaisena ihmeenä minua pidetään. Maatu-koiran osuus toipumisessa oli myös uskomattoman iso, ja lenkille piti päästä kolmesti päivässä, mustaterrierinsä kanssa kahdestaan asustava Stolt sanoo.

Hän uskoi juoksemiseen palaamisen sujuvan vanhasta muistista, mutta aivovamman ja selkäydinvamman kanssa asia ei ollut niin yksinkertaista.

Paristakymmenestä metristä kasvatin matkaa puolimaratoniin ja sen jälkeen maratoniin.

– Ajattelin, että lähden vain juoksemaan, mutta se olikin todella vaikeaa. Juoksussa täytyy viestin kulkea nopeasti, mutta jos ei kulje, niin eihän juoksu suju. Paristakymmenestä metristä kasvatin matkaa puolimaratoniin ja sen jälkeen maratoniin.

Testien kautta viivalle

Vain reilut puolitoista vuotta onnettomuuden jälkeen Jukka halusi juosta Helsinki City Runin. Vanhempi tytär asetti kuitenkin osallistumiselle ehdon, ensin oli käytävä perinpohjaisessa kuntotestissä Helsingin Urheilulääkäriasemalla. Stoltin suunnitelmat herättivät myös laajaa kiinnostusta lääkäreiden keskuudessa.

– Siellä oli tupa täynnä alan ihmisiä, hän naureskelee.

Vaikka testit selvitettyään Stolt juoksi kuin juoksikin HCR:n, ei se mikään helppo lenkki ollut.

– Tyttäreni sanoi jälkeenpäin olleensa varma, että lasarettikeikka tulee. Se olikin elämäni kovin juoksu, hän sanoo vuoden 2008 HCR:stä, jonka hän selvitti ajalla 2.24.

Maratontaistelu

Niin kuin aivovamma, selkäydinvamma ja intialaiset sairaalabakteerit eivät olisi olleet jo riittävästi, todettiin Jukka Stoltilla vuonna 2013 eturauhassyöpä. Kuuden viikon intensiivisen hoitojakson jälkeen pahin oli ohi ja sitkeä mies oli taas jaloillaan. Hän jatkoi harjoittelua ja osallistui tyttärensä estelyistä huolimatta Hämeenlinnan kaupunkimaratoniin heinäkuussa 2014. Yleensä asuintalonsa alakerran kuntosalin juoksumatolla treenaava Stolt huomasi kisassa, ettei jalkojen iskunkestävyys ollut aivan huipussaan.

– Matolla juokseminen on niin helppoa, että iskutukseen totuttelu jäi pois. Tein kaikki pitkät lenkitkin matolla.

Periksi antaminen ei kuitenkaan tullut kyseeseen.

– Reiluun puolimatkaan juoksin oikeasti juoksua. Sitten signaalit selässä antoivat tiedon, ettei nyt kannata juosta enää. Olin onnettomuuden jälkeenkin murtanut kaksi selkänikamaa, joten en halunnut sitä enää. Mietin sitten, että en ole luovuttaja ja päätin kävellä maaliin.

Maksimiajasta huolissaan ollut Stolt sai kisan aikana huojentavan tiedon, jonka mukaan järjestäjät odottaisivat hänet maaliin, vaikka kuusi tuntia ylittyisikin.

– He sanoivat, että mene ihan rauhassa, odotamme sinut maaliin ja saat ajan.

Yhdysvalloissa vastaavassa tapauksessa stadionilla olisivat todennäköisesti olleet vastassa torvisoittokunta ja pormestari kukkapuskan kanssa. Eipä ollut Kaurialassa. Tuskinpa tuo haittasi Fight Back -paitaista miestä. Hän juoksi tyhjällä kentällä maaliin, otti mitalinsa ja lähti kotiin – kävellen.

Jukka on ikuisesti kiitollinen kaikille häntä hoitaneille, vaikka ei heitä kaikkia muistakaan.

– Suuri kiitos heille ja lapsilleni. Ilman heitä en olisi selvinnyt.

– Kahta samanlaista tapausta ei tietenkään ole. Olen kyllä ollut onnekas. Kaikki on mahdollista, ja näistäkin vammoista voi selvitä. Kohtalotovereilleni sanoisin, ettei pyyhettä kannata heittää kehään, todellinen taistelija sanoo.

Katso video Jukka Stoltin kuntosaliharjoittelusta täältä. (2014.)

Petro Airas – Maraton suurella sydämellä

Espoolainen Petro Airas ei lannistunut sydäninfarktista, vaan juoksi ennätyksensä maratonilla. Sepelvaltimotauti pysyy kurissa runsaalla liikunnalla.

Se oli sunnuntainen kolmenkympin Tukholman maraton special -treeni. Saman viikon torstaina juostessa oli tuntunut jo närästystä, mutta perjantain lenkillä olo oli aivan normaali. Sunnuntaina Petro Airas, 43, tunsi olossaan jotain outoa. Sykkeissä ei kuitenkaan ollut mitään poikkeavaa, joten hän päätti tunnollisena treenaajana jatkaa lenkin loppuun hieman alle 6.00/km-vauhtia.

Illalla lenkin jälkeen olkapää tuntui puutuneelta, ja Airas päätti käydä varmuuden vuoksi Jorvin sairaalan päivystyksessä. Parin kolmen tunnin odottelun jälkeen hän pääsi vastaanotolle ja verikokeiden jälkeen hänet määrättiin jäämään tarkkailuun.

– Vasta aamulla puhuttiin ensimmäisen kerran infarktista. Kyseessä oli epästabiili angina pectoris joka luokitellaan sydäninfarktiksi. Seuraavan päivän varjoainekuvauksessa näkyi, että vasen päävaltimo on täysin tukossa. Hyytymäkohtaan tehtiin pallolaajennus. Operoinut kardiologi ihmetteli, miten pystyin juoksemaan 30 kilometriä ilman rytmihäiriöitä, Airas muistelee täysin yllättäen eteen tullutta sairaalareissua.

Sydäninfarktin (sepelvaltimotautikohtaus) jälkeen Airas kertoo kyselleensä lääkäreiltä saman tien, onko aikuisiällä aloitetulla aktiivisella liikuntaharrastuksella ollut oikeasti myönteistä vaikutusta terveyteen.

Kaikki sanoivat juoksun ja treenatun sydämen pelastaneen minut. Ilmeisesti harjoittelu oli aiheuttanut sen, että yhdyssuonia eli kollateraaleja muodostui oikean ja vasemman sepelvaltimon väliin.

Tauti kuriin liikunnalla

Infarktin jälkeen Airakselle määrättiin kahden viikon juoksukielto, mutta jo kolmen päivän jälkeen sai tehdä tunnin kävelylenkin. Espoolainen teki ensimmäisen lenkkinsä Jorvin sairaalan läheisyydessä, varmuuden vuoksi.

– Yhdessä ylämäessä sanoin yhdelle pyöräilijälle, ettei viitsi tämän kovempaa mennä, kun oli sydäri juuri pari viikkoa sitten. Hän katsoi hieman ihmetellen.

– Toukokuussa juoksin ensimmäisen pitkän lenkin ja koko kuussa juoksin jo 170 kilometriä. Sykkeet pyörivät alemmalla tasolla, ja juoksu tuntui jopa helpommalta kuin ennen.

Sepelvaltimotaudin kanssa eläville suositellaan runsasta liikuntaa. Petro Airaksen kohdalla liikunnan puute ei ainakaan ollut infarktin syynä.

– Minkäs sitä perintötekijöilleen voi, vaikka muita riskitekijöitä ei olekaan. Tein joskus testin, jonka mukaan minun kaltainen henkilö saa infarktin 1 prosentin todennäköisyydellä, hän huokaa.

– Ajattelin, että kun juoksee kympin 45 minuuttiin, niin ei tullut mieleenkään että jotain voisi olla. Tauti saattaa olla piilevänä, ja plakit voivat revetä yllättäen. Joskus olen lukenut lenkkipolulle tuupertuvista juoksijoista. Minulle tämä tuli kyllä ihan ilman varoitusta.

Oma juttu jatkuu

Muutama vuosi sitten vaimolta 40-vuotislahjaksi saatu personal trainer -paketti poiki lihaskuntoharjoittelun lisäksi innostusta myös kestävyysharjoitteluun. Ensimmäiset tavoitteensa Airas saavutti muutamassa kuukaudessa, ja nälkä kasvoi syödessä. Vuonna 2012 hän päätti kevään Helsinki City Runin jälkeen juosta ensimmäisen maratoninsa Helsingissä.

Tänä vuonna Airas juoksi ensimmäisen maratoninsa vajaat viisi kuukautta infarktin jälkeen, viidennen maratoninsa kaikkiaan. Helsinki City Marathonilla hän kirjautti uuden ennätyksensä 3.53.55.

– Tunnelma oli kaksijakoinen HCM:n jälkeen. Arvioin voimani väärin, ja aloin hyytymään Lauttasaaressa. Minä kuitenkin juoksin sen ja ennätys parantui, vaikkakaan ei paljon. Valmentajani Minna Syvälä käski lopettamaan murjotuksen, olinhan voittanut elämäni takaisin. Olen iloinen, että voin jatkaa tätä mikä tuntuu omalta jutulta.

Puhtaat suonet toimivat

Petro Airas on huomannut leikkauksen jälkeen juoksun helpottuneen. Sydäninfarktin jälkeen ei uskoisi juoksuvauhdin parantuvan, mutta tarkemmin ajateltuna asia onkin varsin looginen.

– Yllättävän kevyesti on kulkenut. Sepelvaltimosta ei ole mennyt riittävästi verta läpi, ja sykkeen nousulla on kompensoitu tukosta. Nyt suoni on puhdas, joten pienemmällä sykkeellä saa saman tarvittavan hapen. Vertailin joitakin samanvauhtisia lenkkejä viime vuoteen ja sykkeen ero on jopa 25 pykälää, samalla reitillä.

Juoksukenkä liikkuu Airaksella paremmin kuin koskaan, sillä maratonennätyksen perään hän kellotti Vantaan maratonilla puolikkaan ennätyksensä ”uskomattoman helpolla juoksulla” aikaan 1.41 ja vielä marraskuussa kympin aikaan 44.19. Juoksuharjoittelua on helppo jatkaa etenkin nyt, kun kyse on lääkärin määräyksestä. Liikunnalla sepelvaltimotaudin kielteisiä vaikutuksia voidaan hidastaa, tai jopa kokonaan lopettaa.

– Tunti päivässä aerobista, eikä tehoharjoittelukaan ole kielletty. Nyt ei tarvitse myöskään neuvotella lenkkeille menemisestä, kahden lapsen isä naurahtaa.

Teksti Pena Rekiranta

Juttu julkaistu Juoksijassa 10/2014.

Tarkista myös

Kotivoimaa osa 2/2 [video]

Juoksijan numerossa 7/2020 annamme asiantuntijoidemme vinkit kotona tehtäviin voimaliikkeisiin.

Vastaa

X