torstai , 14 marraskuu 2019

Kaali – edullinen superruoka

Kaalit sopivat juoksijan päivittäiseen ruokavalioon, sillä kaalit ovat erittäin ravintorikkaita, ja niitä voi käyttää moniin lämpimiin ja kylmiin ruokiin.

Kaalikasveja on monenlaisia. Keriviä kaaleja ovat esimerkiksi kerä-, kurttu-, puna- ja ruusukaali. Kukkakaali ja parsakaali ovat taas kasveja, joista syödään koko kukinto. Lehtikaalista syödään lehdet ja kyssäkaalista mukulat. Eri kaalien ravintosisällöt muistuttavat suuresti toisiaan, tosin pieniä erojakin niissä toki on.

KERÄKAALI taitaa olla kaaleista kaikkein arkisin ja edullisin. Valitettavasti keräkaali on myös arvostukseltaan jäänyt esimerkiksi nykyään kovinkin trendikkään lehtikaalin jalkoihin. Aivan turhaan! Keräkaalia ei missään nimessä kannata väheksyä. On vaikea kuvitella toista yhtä edullista ja samalla ravinteikasta ruokaa.

Keräkaalissa on vitamiineista runsaasti C-vitamiinia, K-vitamiinia ja useita B-vitamiineja. Kivennäisaineista siitä löytyy merkittävissä määrin kalsiumia, kaliumia, mangaania ja seleeniä. Lisäksi kaalissa on runsaasti karotenoideja.

Kaalissa on myös rikkiyhdisteitä, jotka tuovat esimerkiksi keitetylle kaalille ominaisen, mielipiteitä jakavan, tuoksun. Esimerkiksi sulforafaani (eng. sulphoraphan) on kuitenkin hyväksi terveydelle ja sen yhteyttä esimerkiksi syöpien ehkäisyyn on tutkittu kiivaasti.

Kaali tukee myös vatsan toimintaa, sillä se sisältää runsaasti ravintokuitua. Lisäksi erityisesti hapatettu kaali sisältää terveydelle hyödyllisiä probiootteja ja prebiootteja. Juuri ennen juoksulenkkiä kaalia ei kuitenkaan kannata tankata, sillä kaali aiheuttaa herkästi ilmavaivoja.

Kaalia kannattaa käyttää rohkeasti erilaisiin ruokiin, ei ainoastaan perinteiseen kaalikeittoon, -laatikkoon ja -kääryleisiin.

Kaali sopii loistavasti moniin wokkiruokiin ja myös kylmiin salaatteihin ja raasteisiin. Esimerkiksi tutusta coleslawsta saa urheilijalle sopivan kevyemmän version käyttämällä majoneesin sijaan jogurttia tai kermaviiliä. Kaaliruokalisukkeena mukavaa vaihtelua arkeen tuo myös korealainen tulinen hapatettu kimchi.

Plussat ja miinukset

+ paljon vitamiineja, kivennäisaineita ja muita kasvisten hyödyllisiä ravintoaineita
+ runsaasti ravintokuitua
+ täyttävää vähäenergistä ruokaa, sopii painonhallintaan
+ edullinen ja ekologinen
– voi aiheuttaa ilmavaivoja

Teksti Kaisa Sali, huipputriathlonisti ja ravitsemustieteilijä. Kuva: Shutterstock

Juttu julkaistu Juoksijassa 6/2019.

Tarkista myös

Sondre Nordstad Moen: Kestävyysjuoksijan yksinäisyys

Sondre Nordstad Moen on yksi norjalaisen kestävyysurheilun ihmeistä. Pian 29 vuotta täyttävä Moen voitti kaksi …

Vastaa

X