maanantai , 10 joulukuu 2018

Kai Langel – harrastajafutarista tuli polku-ultran voittaja

Kai Langel sparrasi maajoukkuettamme polkujuoksun MM-kisoissa kotisuunnallaan ja juoksi itsekin sinivalkoisessa asussa vielä kerran. Mikael Heermanin Polkuporinat-haastattelussa Langel miettii polkukärkemme tilannetta sekä kertoo liikunnallisen etätyöläisen elämästä Espanjassa. 

Kai Langel löysi juoksun, kun jalkapallon harrastaminen päättyi. Polkujuoksusta tuli kilpailullista motivaatiota ja mies on kokenut sekä ultrakisan voittoja että maajoukkueen edustustehtäviä.

Langelin mielestä suomalaisilla olisi menestysmahdollisuuksia esimerkiksi MM-joukkueena. Hän kaipaisi lajin kärjelle treenileirejä ja järjestelmällistä valmistautumista.

Espanjassa asuva Langel kertoo Mikael Heermanin haastattelussa myös elämäntavastaan. Kotoa käsin työskentelevä Langel rytmittää päiviään muun muassa juoksulenkeillä.

UTMB-viikolla tehdyssä podcastissa Kai Langel avaa vuorikisojen taktiikkaansa ja antaa vinkkinsä ensimmäisiin pitkiin kisoihin valmistautuville.

Kai Langel (oik.) vastasi Mikael Heermanin kysymyksiin Chamonix'ssa UTMB-viikolla.
Mikael Heerman haastatteli Kai Langelia (oik.) Chamonix’ssa UTMB-viikolla.

Tarkista myös

Ironman Zürich – Pitkä päivä postikortissa

Superlatiivien Sveitsi tarjoaa suomalaisen lomakauden huipennukseksi pitkän matkan triathlonin. Ironman Zürich tarjoaa upeita maisemia, pitkiä …

Vastaa

X