torstai , 6 toukokuu 2021

Rukan polkujuhla – Nuts Karhunkierros

Nuts Karhunkierros on kevään huippuhetki ultramatkoista nauttiville polkujuoksijoille. Polkujuoksu kiinnostaa, ja Kuusamon maisemista nauttii kaikkiaan noin 1 800 osallistujaa. Ruka houkuttaa niin paljon, etteivät kaikki halukkaat mahdu edes vapaaehtoisiksi. Mistä koostuu Karhunkierroksen juoksuihme?

Laskettelurinteiden paksusta lumipakasta ovat jäljellä vielä pitkät lumilaikut. Aurinko paistaa matalalta ja näyttää värit kirkkaina. Valoisaa riittää käytännössä läpi yön. Seison aukiolla, joka oli autio vielä pari päivää sitten. Autiona se olisi toukokuun lopulla pysynytkin – ilman oululaista polkujuoksuporukkaa.

Kaiuttimista soi letkeä musiikki. Kirkkaisiin tuulta pitäviin takkeihin pukeutuneet vapaaehtoiset rakentavat maalialuetta. Mainoslakanoita koristavat hirvi ja karhu. Rukan keskus on heräämässä toukokuun uniltaan juoksijoita varten. Vuoden 2016 järjestyksessään toiseen Nuts Karhunkierrokseen on tulossa tuhatkunta juoksijaa seurueineen pitkin maata.

Juttelen kisatirehtööri Eppu Lumpeen kanssa. Suosio ilahduttaa miestä, mutta hän uskoo sen olevan vasta alkua. Myöhemmin Lumpeen sanat saavat vahvistusta.

Kevään 2017 Karhunkierros täyttyi ultramatkojen osalta minuuteissa, kaikki 600 paikkaa menivät heti. Lisäksi fyysiseltä suoritukseltaan maratonluokkaa olevalle 31 kilometrille ilmoittautui tuhat lähtijää ennen joulua. Tammikuussa 2017 Lumme kertoi, että jopa vapaaehtoisten ilmoittautuminen piti sulkea.

Juoksufestareiden pääosat olivat siis täynnä kuukausia ennakkoon. Mistä on kyse?

Ruka kisakeskuksena

80 kilometrin matka näyttää koko Karhunkierroksen vaellusreitin Sallan Naruskasta Rukalle, Oulangan kansallispuiston halki. Eniten osallistujia keräävät Juumasta lähtevä 31 kilometriä ja Oulangasta starttaava 53 kilometriä. Satamailinen meno-paluukin on tarjolla.

Rukalla on vain juoksijoita ja heidän tukijoukkojaan.

Vaikka polkujuoksun ydin on luonnossa, Nuts Karhunkierroksen jujuun kuuluu keskeisesti Rukan kisakeskus. Meininki muistuttaa hyvällä tavalla yliopiston kampusta, sillä paikalla on vain juoksijoita ja heidän tukijoukkojaan. Vastaavaa ei koe oikeastaan edes suurilla kaupunkimaratoneilla, sillä niissäkin muu kaupunki elää omaa elämäänsä. Suomessa suorin kokemani vertailukohta on Tahkon maastopyöräviikonloppu.

Kävely sallittu

Karhunkierroksen henkeä kuvaa Mikael Heermanin maaliintulo 160 kilometriltä. Lumme viivästyttää 53 kilometrin bussikuljetusta Rukan kisakeskuksesta, ja voittaja saa kunnon kannustuksen.

Pisimmän matkan kärkipäätä lukuun ottamatta loppukilometrit taittuvat samoihin kellonaikoihin – eikä sarjaa aina tunnista tahdistakaan. Siinä vaiheessa terävimmät askeleet on jo käytetty. Kävely, hidas hölkkä ja juoksu vuorottelevat maastonmuotojen ja voimien mukaan.

Nuts Karhunkierros
Pitkoksilla askel saa kulkea hetken matalana. Kuva Aapo Laiho

Täällä jokaisen askeleen juokseminen ei ole itseisarvo. Jyrkkien ylämäkien kävely tuo lähes jokaiselle paremman ajan – ja samalla voi nauttia energiaa ja nestettä.

Mutta eipäs karata vielä maaliin. Palataan aamunkoittoon.

Alkumatkan huumaa

Varhaisen aamupalan jälkeen kävelen bussille. Tunnelma on heräilevä ja odottava kuten lähes aina aikaiseen starttiin matkatessa. Bussi hurisee, maisemat vaihtuvat. Osa torkkuu, minä en malta. Huomaan sinipohjaiset kyltit. Saavumme Lappiin Sallan kuntaan.

Pienehkö mutkitteleva asvalttitie numero 950 jatkuisi, mutta kuski jarruttaa. Hän kääntyy Hautajärven luontotalon pihaan. Tunnelmoinnit, valmistelut, veskijonotus, sitten lähtöviivalle. Koettavana Karhunkierros, saa juosta!

Nuts Karhunkierros
Vaativat ja helposti juostavat polut vuorottelevat. Kuva Aapo Laiho

Alkumatka taittuu ripeästi. Viileässä aamussa levännein jaloin juoksu on nautinnollista ja alusta nopea. Ennen kympin kohtaa Savinajoki antaa makua reitistä. Nautinnollista rantapenkkaa olisi vielä näillä main helppo posotella kovaa – sekä alustan että voimien suhteen. Tarkkailen sykettä ja muistuttelen itseäni matkan pituudesta. Syön ja juon suunnitelmani mukaan.

15 kilometrin kohdalla ylitän päivän ensimmäisen riippusillan turvin Oulankajoen. Siltojen huojunta askeleiden alla tulee päivän mittaan tutuksi. Joelle on tunnusomaista virtaus syvällä laakson pohjalla.

Muutaman kilometrin kangasmaaston jälkeen riippusiltoja löytyy lisää. Taivalköngäs on hieno, mutta tässä vaiheessa päivää pällistelypysähdys ei kuulu vaihtoehtoihini.

Polkujuoksu vaatii tarkkuutta

Könkäältä nousemme kankaille. Helppokin polku poikkeaa olennaisesti tasapintaisesta tiestä, vaikka etenemisvauhti on varsin yhtenevä. Parinkympin kieppeillä napautan vasemman jalan juureen.

Kaadun ja kiepautan itseni reaktiona vastapäivään selälleni – siten ranteet eivät rikkoudu ja polvet ovat turvassa. Juoksureppu yläselässä sekä varvikko pehmentävät. Tarkkuutta!

Napautan vasemman jalkani juureen, tarkkuutta!

Kumma kyllä oppi ei siirry liian tiemäiseen matalaan askeleeseeni. Vajaan kilometrin päästä sama jalka osuu jälleen juureen. Kiepahdus ei onnistu ja kaatumisen suuntana on parinkymmenen sentin korkuinen kanto. Osuman ottaa rintakehä.

Parahdan ilmeisen äänekkäästi, sillä edellä juokseva pysähtyy ja kysyy vointiani. Pikainen tunnustelu. ”Säikäytti, mutta jatka vaan”, kuittaan ja hölköttelen perään.

Kanto oli onneksi vuosien pehmentämä ja isku osui 20 senttiä aataminomenan alle. Pieni aristus muuttuu aikanaan kookkaaksi mustelmaksi. Tarkkuutta, tarkkuutta, tarkkuutta.

Kärjen edelle

Ehdin Oulangan luontokeskukselle juuri sopivasti ennen 53 kilometrin starttia. Järjestäjät ovat tuoneet huoltoon juoksijoiden varustepussit. Täytän reppuani dropbagistä ja nautin huollon tarjoilusta. Se kannattaa käyttää hyvin, sillä huoltoja on vain kolme 80 kilometrin taipaleellani.

Jatkan matkaa. Lähtöön ryhmittyneet juoksijat antavat kunnon aplodit, ja kuuluttaja rakentaa tunnelmaa.

Nuts Karhunkierros tarjoiee myös hulppeita vaaramaisemia.
Nuts Karhunkierros tarjoiee myös hulppeita vaaramaisemia. Kuva Aapo Laiho

Oulankajoen penkalla saan fiilistellä kärjen kulkua hieman Kiutakönkään kvartsiitti- ja dolomiittiseinämien jälkeen. Henri Ansio on jo irronnut muista ja moikkaa mennessään. Hän kirjaa aikanaan Rukalla voittoajakseen 4.43.57, keskimäärin 5.21 min/km. Aika kertoo reitistä, kun huomioi, että syksyllä mies juoksee maratonin SM-neloseksi 3.32 min/km-vauhdilla.

Kannustuksia vaihdetaan ja välillä tartun peesiin juttelemaan. Sykkeet ovat peruskestävyyden alueella, joten jutustelukin onnistuu. Naisten kärki Maija Oravamäki ja Jaana Leivo tervehtivät ohittaessaan.

Toisinaan näen rinkkavaeltajia. He kulkevat Karhunkierroksen tyypillisesti 3–4 yöpymisellä. Aika moni mainitsee kannustaessaan jotain vauhtierosta. Juuri tästä etenemisen meiningistä tykkään. Hölkäten varsin pitkätkin vaellusreitit voi taittaa samoilla silmillä. Siinä on jotain taianomaista. Kulmakkapuron jälkeen hyvästelen kuvauksellisesti mutkittelevan Oulankajoen. Sen vesi jatkaa kohti Vienanmerta, polku vie Rukalle.

Maisemallisesti tasapaksummat kilometrit taittuvat juosten selvästi ripeämmin kuin vaeltaen. Sitä paitsi Oulanka- ja Kitkanjoen välisessä kangasmetsässä juoksuvauhti nousee, mikä tuo omaa hauskuuttaan. Jos vaeltaisin, keskittyisin luultavasti odottamaan seuraavaa jokinäkymää.

Sauvat käteen

Jussinkämpän jälkeen matka on puolessa. Kitkan lähestyessä alan uumoilla, että jälkipuolisko vie reilusti avausta enemmän aikaa. Maasto on alkua haastavampaa, mutta lisäksi hiihtokevään tuomat puutteet askelkestävyyteen alkavat tuntua lantiossa. Hienomotoriikka on heikentynyt, mikä houkuttelee kävelemään juurakoissa.

Viidenkympin lähestyessä nappaan sauvat repusta. Kuormitus lantiolla kevenee juuri sopivasti, epämukavuus poistuu matkanteosta. Vauhti muistuttaa silti pikemminkin sauvakävelyä kuin juoksua. Retkellä eteenpäin!

Sauvat tuovat yläkehosta apuja ja paikkaavat puuttuvia treenikilometrejä.

Hienot maisemat tarjoavat minulle energiaa ja tuovat palkintoa uupumuksen hetkiin. Sitä mietin ensimmäistä kertaa Kitkanjoen varressa. Veden virta on voimakas ja hieno – ja tarjoaa miellyttävää viilennystä keväisen auringon paahteeseen.

Veden ääreen

Etenemme aivan joen vartta, vesi on välillä alle metrin päässä ja siksi tunnen viileyden. Puoliksi fiilisjuttuna pysähdyn, asettelen sauvat kivelle ja kastelen pääni. Hörppään kylmää vettä ja varmistelen, että nesteet riittävät seuraavaan huoltoon. Myöhemmin luen, että joessa polskii luonnollisena kantana järvitaimenia.

Jälleen joku kysyy, onko kaikki ok. Kiitän kysymyksestä, poimin sauvat mukaan ja hölkkään perään.

Kokonaisuudessaan kuljettuna Karhunkierros on komeiden jokien reitti, johon tuovat oman tunnelmansa vaarojen rivistö Rukan läheisyydessä. Juuri jokien takia kokemus on erityisen vahva toukokuussa. Uomat ovat täynnä ja veden voiman aistii. Lisäksi lehtien vihreä on kirkkaimmillaan ja mielestäni hienoimmillaan.

Nuts Karhunkierros
Suuret joet tarjoavat viilennystä ja hienoja maisemia. Kuva David Ariño

Juoksijat luovat tunnelmaa tsemppikommenteilla. Polun varteen istahtanut sadan mailin taivaltaja ei taatusti koe, että jäisi uupumuksensa kanssa yksin.

Saavun risteykseen, josta juoksee lisää väkeä mukaan – tuoreella askeleella. 31 kilometrin startit on porrastettu riippusiltojen takia ja osun ensimmäisen ryhmän jälkipään sekaan.

Huikkaan vettä vuolaasta purosta.

Maltillisimmalla matkalla Kitkanjoen kokee heti alussa, mutta joet eivät ole yhtä vallitsevia kuin muilla matkoilla.

Pian komean Jyrävä-könkään jälkeen suuntaamme reitin tylsimmälle pätkälle. Minuuttipelini on kuitenkin kannattanut, sillä saan matkaseuraa 31 kilsaa taittavasta puolisostani Mervistä. Yhteisjuoksu saa venymään sopivasti, mutta innoissani olen hölmöillyt toisessa huollossa: yksi kolmesta vesisäiliöstä on jäänyt täyttämättä.

Arpapelillä huikkaan vettä vuolaasta purosta. Nesteet luultavasti loppuvat ennen seuraavaa huoltoa, eikä kartta anna viitteitä paremmista paikoista. Lasken, että mahdollinen pahoinvointi haittaisi luultavasti vasta maalissa.

Loputtomat vaarat

Ennen Kumpuvaaraa tipun Mervin vauhdista ja jatkan sauvahölkän ja -kävelyn yhdistelmää. Matka tuntuu, muttei liikaa. Itse asiassa huomaan taivaltavani loivaa ylämäkeä onnellisena. Valo, keli ja pitkän liikunnan tuntemukset miellyttävät. Mihinkään ei satu.

Aurinko paistaa Kainuun kevätkesä huomioiden hämmästyttävän lämpimästi. Nestettä ja suolaa kuluu. Luonnon tuoksujen lisäksi nenä aistii aurinkorasvan ja hien sekoituksen.

Jäljellä on vain väkevää urheilujuomaa, joka maistuu turhankin suolaiselta ja jättää suun kuivaksi. Siitäkin epämiellyttävyydestä tosin pääsen seuraavalla vaaralla, kun säiliö tyhjenee.

Mietin, että onneksi hölmöily ei ollut tämän suurempi. Viimeiseen huoltoon on enää laskeutuminen vaaralta sekä jyrkkärinteisen Konttaisen ylitys. Nousussa tukea saa halutessaan rinteeseen kiinnitetystä köydestä.

Huollon tarjoilut maistuvat, otan varmuudeksi mukaan vähintään riittävästi nestettä. Kiitokset toimitsijoille ja suuntaan Valtavaaran ylämäkeen. Oikeastaan kyse ei ole yhdestä noususta vaan mäkien sarjasta, joka tuntuu loputtomalta.

Vahvasti eletty päivä.

Toisaalta tieto maalin läheisyydestä tuo virtaa ja maisemat huipuilta palkitsevat. Niistä korkeimmalla syön hunajageelin ikään kuin juoksun jälkiruoaksi.

Valtavaaranlammessa kastelen vielä kerran hiukset ja pannan. Laskussa kehosta löytyy yllättäen ripeitä askelia ja lantiokin alkaa pitkästä aikaa toimia – kummallinen on ihmisen mieli. Sama meno jatkuu viimeisessä ylämäessä ja laskussa Rukalle.

Kannustuskellot soivat ja näen vilaukselta viimeiset metalliset Karhunkierros-reitin merkit.

Tunteja myöhemmin, juuri ennen silmien ummistamista päätän some-päivitykseni sanoilla vahvasti eletty päivä.

Nuts Karhunkierros
31, 53, 80, 160 km
Nousua 870 m, 1 500 m, 1 890 m, 3 780 m
24.–25.5.2019
57–157 € matkasta ja ilmoittautumisajasta riippuen.

TEKSTI TOMI SAVOLAINEN  KUVAT AAPO LAIHO

nutskarhunkierros.fi

Artikkeli julkaistu Juoksijassa 3/2017.

Tarkista myös

Lumiset polut kutsuvat juoksijoita

Tiiviiksi tamppautuneet lumiset polut ovat etenkin pakkaskelillä nautittavia ja helposti juostavia – kuin kapeita luonnossa …

Vastaa

X