Vuorijuoksukauteen valmistautuva Saapunki kolmas maantiekympillä Italiassa

Lukulistalle
ClosePlease login

Susanna Saapunki sijoittui kolmanneksi ennätysajallaan 33.31 Italian Bergamossa 10 kilometrin maantiejuoksussa sunnuntaina. Kilpailun voitti Italian Anna Arnaudo ajalla 32.58. Toiseksi tulleesta Italian Nicole Reinasta Saapunki jäi vain kolme sekuntia.

Saapungin harjoittelussa ovat meneillään kevään raskaimmat viikot, joten keskivauhti maantiereitillä oli lupaavaa ajatellen kesän vuorijuoksukisoja.

– Olen tyytyväinen päivän suoritukseen ja vauhdinjakoon. Reitti oli mutkainen, eikä niin tasainen, joten aika on hyvä. Harjoittelukuormaa kehossa on paljon ja siihen nähden juoksu tuntui helpolta ja teknisesti hyvältä, Saapunki sanoi.

Saapunki tähtää kuntoaan vuorijuoksun MM-kilpailuihin, jotka ovat on kesäkuun alussa Itävallan Innsbruckissa. MM kisoissa Saapungin päämatka on ylämäkijuoksu, jossa 7,3 kilometrin matkalla vertikaalinousua tulee 1020 metriä.

Saapunki juoksee Italiassa vielä yhden kilpailun ennen kuin tulee Suomeen, jossa ohjelmassa ovat testit Rovaniemellä ja maastojuoksun SM-kilpailut Helsingissä.

Kesällä Saapunki aikoo kiertää myös vuorijuoksun maailmancupin Euroopan kilpailuja.

Yleisurheilutuloksia/Saapunki

Bergamo, Italia:

Kv. maantiekilpailu, Innovation Run

Miehet, 10 km: 1) Saber Zinoub Tunisia 29.32

Naiset, 10 km: 1) Anna Arnaudo Italia 32.58, 2) Nicole Reina Italia 33.28, 3) Susanna Saapunki Suomi 33.31 (kkk).

Kuvassa Nicole Reina, Anna Arnaudo ja Susanna Saapunki. Kuva: Innovation Run

Artikkeli Vuorijuoksukauteen valmistautuva Saapunki kolmas maantiekympillä Italiassa julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi