perjantai , 15 marraskuu 2019
Pau Capell UTMB 2019 reittiennätys
Pau Capell saapuu maaliin reittiennätyksellä UTMB:n voittajana. Kuva Tomi Savolainen

UTMB 2019 – Pau Capellin reittiennätys ja Maija Oravamäen isku

Maija Oravamäki urakoi kautta aikain parhaan suomalaissijoituksen polkujuoksun ultramatkojen ykköskisassa Ultra-Trail du Mont-Blancissa. Hän saapui maaliin 13. sijalla vuorokauden vaihduttua juuri sunnuntaiksi. UTMB sai uuden reittiennätyksen, kun Pau Capell hallitsi kilpailua alusta asti.

Alppien korkeimman vuoren Mont Blancin kiertävällä UTMB-reitillä Oravamäen ajaksi kirjattiin 30.03.37. Pitkään näytti siltä, että hän saattaisi ehtiä jopa Ville Maksimaisen viime vuonna juokseman ajan alle 27 tunnin kieppeille – tai jopa alle. Sitä ripeämmin ei ole suomalaisista juossut kuin Ahvenanmaan Fritjof Fagerlund, joka siirtyi sittemmin edustamaan Ruotsia. Fagerlundin aika hieman lyhyemmällä reitillä vuonna 2014 oli 24.53.54.

Ranskaan, Italiaan ja Sveitsiin vievä 171 kilometrin ja 10 000 nousumetrin UTMB on todella raskas, ja lauantain lämpimässä iltapäivässä kestävyyskonkari Oravamäen tahti hiipui Maksimaisen kulkuun verrattuna. Kannustajien kuvissa näkyi kuitenkin polkujuoksutapahtumista niin tuttu Maijan hymy.

Sijoitus säilyi ja jopa nousi naisissa. Yli 40-vuotiaista hän oli upeasti kolmas ja omassa sarjassaan toinen.

Naisten koitoksen voitti ylivoimaisesti yhdysvaltalainen Courtney Dauwalter ajalla 24.34.26. Toiseksi nousi ruotsalainen Kristin Berglund ja Espanjan Maite Maiora Elizondo saapui Chamonix’n vuorikaupunkiin kolmantena. Pitkään kärkikolmissa juossut ruotsalainen Mimmi Kotka hiipui lopussa loukkaantumisen seurauksena. Hänellä on suomalaistaustaista sukua.

Viime vuonna Oravamäki debytoi UTMB-viikolla 101 kilometrin ja 6 100 nousumetrin CCC-kilpailussa. Tuolloin hän ehti peräti viidenneksi ja voitti oman sarjansa.

Kuva Tomi Savolainen

UTMB osoitti vaativuutensa ja Oravamäki sisunsa

Kysyin Oravamäen mietteitä kisan jälkeen sunnuntaina.

– UTMB:n lähtö oli ehkä sykähdyttävin, minkä olen kokenut. Siinä meinasi juostessa tulla kyynel silmään. Itse juoksussa huomasin heti ensimmäisessä ylämäessä, että nousut eivät kulje entiseen tapaan. Se vähän harmitti.

UTMB 2019 lähtö Chamonix’sta. Kuva Tomi Savolainen

– Yöllä kolme nousua yli 2 500 metrin korkeuteen olivat todella vaativia. En ole keskeyttänyt kisoja kuin joskus lapsena, mutta sekin kävi nyt mielessä. Onneksi mahtavat huoltojoukot vaan kannustivat takaisin reitille ja kertoivat suomalaisten kannustuksesta netissä. Se oli aika ihanaa, Oravamäki kertoo.

Courmayeurin jälkeen Oravamäki kertoo jatkaneensa lähinnä nähdäkseen auringon nousun vuorilla. Keskeytykseen hän ei kuitenkaan taipunut, mutta mielessä kilpailullisen menestyksen tilalle tuli maaliin pääsy.

– Siinä tavallaan rentoutui menokin.

Miten lämmin lauantai vaikutti sinuun?

– Se kyllä tuntui. Jossain vaiheessa soitin, että tuokaa seuraavaan huoltoon jäitä Havaijin triathlonkisan tyyliin. Niillä sitten viilensin päätäni ja kehoani huoltojen aikana. Se toimi tosi hyvin.

Maaliviivan Oravamäki ylitti yhdessä italialaisen Giulia Vincon kanssa.

UTMB 2019
Kuva Tomi Savolainen

 

UTMB 2019
Saksan Eva-Maria Sperger juoksee Col Checrouitin huoltoon. Kuva Tomi Savolainen

Pau Capell UTMB reittiennätykseen

Pau Capell juoksi ensimmäisestä väliaikapaikasta maaliin miesten kilpailun ykkösenä. Suvereenilla suorituksella espanjalainen otti haltuunsa UTMB:n reittiennätyksen ajalla 20.19.

Tänä vuonna voitosta toiseen kisannut Capell teki vauhdinjakonsa Francois d’Haenen reittiennätyksen pohjalta.

Näin Capellin muutamassa kohdassa reitillä. Col Checrouitin vuorimajan huoltopisteestä 74 kilometrissä espanjalainen juoksi kepeällä askeleella suoraan läpi. Huoltonsa hän teki neljä alamäkikilometriä myöhemmin Courmayeurissa.

UTMB 2019 Pau Capell
Pau Capell jatkaa Trientin huollosta UTMB:n johdossa. Kuva Tomi Savolainen

 

UTMB 2019
Kolminkertainen UTMB-voittaja Xavier Thevenard (oik.) ehti maaliin kakkosena. Kuvassa hän juoksee Trientin huollossa Sveitsissä vierellään live-lähetyksen kuvaaja. Kuva Tomi Savolainen

 

Kakkosena juoksi pitkään ja lopulta maaliin asti kolminkertainen UTMB-voittaja ja kotiyleisön suosikki Xavier Thevenard. Hänet tunnetaan maltillisesta vauhdinjaosta, joten Capellilla ei ollut reilusta johdosta huolimatta varaa notkahdukseen.

30 kilometriä ennen maalia Trientissä Capellin askeleessa näkyi matka, mutta espanjalainen eteni vakuuttavasti vuorisatulasta toiseen. Col des Montetsissa viimeistä rankkaa nousua katsellessa vaikutti selvältä, että Pau Capellin voisi erottaa UTMB-voitosta enää loukkaantuminen. Lopulta hän tuuletti maaliviivalla lähes 48 minuuttia ennen Thevenardin saapumista.

Uuden-Seelannin Scott Hawker ylsi juoksu-uransa parhaaseen saavutukseen kolmanneksi. Hän ylitti maaliviivan tunteikkaasti pienen tyttärensä kanssa. Hawker aloitti kärkipaikoilla, mutta sijoitus laski välillä 30 sijan kieppeille.

Tänä vuonna nopein suomalaismies oli Tuomas Koponen ajalla 30.35.

1.9.2019: Korjattu jutussa virheellisesti mainittu Oravamäen sijoitus CCC:llä.

Britti Andrew Symmonds juoksee Clo Checrouitin vuorimajan huollon läpi. Kuva Tomi Savolainen

Tarkista myös

Ahkio vai multisport-kärryt? Lähde hiihtolenkille lapsen kanssa

Hiihtoharrastus sujuu myös pienten lasten kanssa. Parhaimmillaan l(a)atuaikaa löytyy jopa aikaisempaa enemmän, kunhan hiihtäjä hankkii …

Vastaa

X